Digitaaliset mielenterveys- ja hyvinvointi-interventiot (Digital mental health intervention, DMHI) voisivat osaltaan toimia ratkaisuna mielenterveyspalveluiden eriarvoiseen saatavuuteen. Vaikka niiden vaikuttavuudesta kontrolloiduissa olosuhteissa on kertynyt yhä enemmän näyttöä, interventioiden vakiintunut käyttöönotto arjen olosuhteissa on yhä harvinaista, ja saavutettavuus on epätasaista erityisesti heikommassa asemassa olevien ryhmissä, joissa toisaalta hoidontarve on suurin. Tässä kirjoituksessa esitämme, että DMHI:den kehittämisessä tulisi jo hankkeen alkuvaiheessa integroida kaksi metodologista lähestymistapaa, joita on toistaiseksi sovellettu pääosin erillään: implementaatiotutkimuksen viitekehykset sekä yhteiskehittäminen heikommassa asemassa olevien ryhmien kanssa. Implementaatiotutkimuksen viitekehykset määrittävät, minkä kontekstuaalisten ehtojen on täytyttävä, jotta DMHI:t voivat juurtua sote-palvelujärjestelmään. Yhteiskehittäminen määrittää, kenen tiedon pohjalta interventiota luodaan ja kehitetään, jotta se tarjoaisi hyötyjä yhdenvertaisesti. Ehdotamme neljää periaatetta lähestymistapojen integroimiseen sekä tarkastelemme digitaalista tutkimukseen rekrytointia ja tutkittavan suostumusta operatiivisina solmukohtina, joissa heikommassa asemassa olevien ryhmien yhdenvertaisuus joko toteutuu tai pettää. Esitämme neljä konkreettista suositusta tutkimusyhteisölle, hyvinvointialueille ja tutkimusrahoittajille, jotka tukevat vaikuttavien DMHI:den juurtumista suomalaiseen palvelujärjestelmään tavalla, joka edistää mielenterveyden tasa-arvoa väestöryhmien välillä.