Maija Lanas

Tämän teoreettis-filosofisen artikkelin tavoitteena on tehdä näkyväksi, kuinka nuoret ovat koulussa poliittisia yli heille tarjottujen mahdollisuuksien ja kuinka tämä on hankalaa poliittisuutta. Ajattelemme Jacques Rancièren tasa-arvon filosofian sekä feministisen poststrukturalismin kanssa. Näiden pohjalta väitämme, että koulussa oppilaille tehdään puhujan paikkojen sijaan puhumaan oppijan paikkoja, joihin heidän on sovittava tullakseen ymmärrettäviksi subjekteiksi koulussa. Havainnollistamme oppilaan puhujuutta esittämällä kolme aiempien hankkeidemme aineistoista nousevaa tapausta: pottukiista, huppuhippa ja hiljaisuus. Tarkastelemme esimerkkien kautta, kuinka nuoret hankalan poliittisuuden myötä ilmestyvät kouluun uusina subjekteina. Teorian ja empirian vuoropuhelun kautta pohdimme, miltä näyttää, jos nuori itse ottaakin oman yhdenvertaisen puhujan paikkansa toimintansa lähtökohdaksi. Uuden subjektin ilmestyminen on väistämättä murtuma koulun vakiintuneessa järjestyksessä. Hankalan poliittisuuden tarkasteleminen tekee näkyväksi lasten ja nuorten osallistumista poliittisesti koulussa yli heille tarjottujen mahdollisuuksien; yhdenvertaista poliittista aktiivisuutta on olemassa riippumatta siitä, kuinka sitä koulussa tuetaan.

In education, efforts have for decades sought to understand, tackle, and prevent school bullying and discrimination (Horton 2018; Olweus 1993; Ringrose 2008; Salmivalli et al. 2013; Søndergaard 201...

Koulukiusaaminen on ollut keskeinen koulua koskeva keskustelu- ja tutkimusaihe jo 50 vuotta. Kiusaamispuhe liittyi aluksi yhteiskunnallisiin kysymyksiin kuten koulujen demokratiaan, mutta kiusaamistutkimuksen pioneeriksi kutsutun ruotsalaisen Dan Olweuksen johdolla psykologinen tutkimus tuli vallitsevaksi ja huomio kiinnittyi yksittäisiin lapsiin ja nuoriin. Artikkelissamme tarkastelemme kiusaamista koskevan tutkimuksen yksipuolistumista ja tämän mukanaan tuomia haasteita. Artikkelissamme tuomme esiin, että vaikka kiusaamista koskevan puheen tarkoitus on puuttua ongelmaan, se tulee myös tuottaneeksi haitallisia asioita. Kiusaamiskeskustelussa lapset ja nuoret leimataan ja heidän ihmisoikeutensa nähdään alisteisena rangaistusten tehostamiselle. Väitämme, että kiusaamistutkimuksen tulisi olla monipuolisempaa ja vivahteikkaampaa, jotta se pystyisi aidosti ja laajasti tarttumaan koulun vertaissuhdehaasteisiin. Nostamme esiin kotimaisia ja kansainvälisiä tutkimuksia, jotka viitoittavat tätä tietä.

In this article, we delve into an examination of how the ethos of vulnerability is manifested within cultural practices related to young people in Finland, thereby shaping and determining the conditions of what is possible for the kinds of subjects that young people can become. We employed the term ‘affective subjectivation’ to elucidate the processes through which young people from diverse life situations are inclined to turn themselves into vulnerabilised subjects within the ethos of vulnerability, thereby amplifying the prevalence of highly individualised and psycho-emotional interventions and elements. Our affective-discursive analysis centres on two distinct categories of cultural practice: youth support systems and an extensive questionnaire survey about young men’s mental health. We scrutinise how the ethos of vulnerability operates within these contexts, influencing and shaping the conditions of possibility for young people. Moreover, we extend our analysis to examine how therapeutic power contributes to the affective landscapes of masculinity, and the ambivalences of young Finnish men’s gendered and therapeutic, vulnerabilised subjectivities.

Uusia perusopetuksen koulutiloja suunnitellaan monikäyttöisiksi ja helposti muunneltaviksi erikokoisten sekä erilaisten ryhmien tarpeiden mukaan. Kouluympäristöjen muuttuessa haasteena on omaksua uudenlainen toimintakulttuuri, mutta siihen siirtymisestä tarvitaan lisää tutkimustietoa. Tämä nomadinen tutkimus kuljeskelee yhden peruskorjatun ja muunneltavaksi uudistetun alakoulun arjessa sekä tuottaa uutta tietoa siitä, miten koulun käytänteet rakentuvat ensimmäisen vuoden aikana henkilökunnan ja oppilaiden palattua väistötiloista peruskorjattuun, uudistettuun vanhaan kouluunsa. Teemme näkyväksi koulun juurtuneita ajatusmalleja, joita arkkitehtuurinen muutos saa liikkeelle, tarkastellen toimintakulttuurin muutosta nojautumalla Foucault’n teorioihin vallasta, diskursseista ja diskursiivisista käytänteistä. Uudistettujen tilojen mahdollisuudet aktualisoituivat koulun perinteisten vahvojen diskurssien ehdoilla. Toiminta kiinnittyi totuttuihin tapoihin ja yritti sovittaa totuttuja tapoja uudenlaisen ympäristön kouluarkeen. Erityisesti työrauhaan ja luottamukseen kiinnittyvät käytänteet muokkasivat tilojen käyttöä. Esitämme, että koulun arkisessa toiminnassa on vahvoja luokkahuoneisiin perustuvia käytänteitä, jotka ylläpitävät itseään kouluympäristön avautumisesta ja luokkahuoneiden poistumisesta huolimatta.