Teija Koskela

Teacher education is key for education in sustainability and sustainable development. In the Finnish education system, the subject of Craft, Design, and Technology (CDT) is considered an effective platform for teaching sustainability. The view of sustainability, from environmental, economic, and socio-cultural dimensions, has shifted to a more holistic perspective in which all dimensions are regarded as intertwined. This study combines theoretical aspects of sustainability and its inclusion in the subject of CDT. The aim is to investigate CDT student teachers’ meanings of sustainable development in their individual lives and their CDT teaching. The narratives of student teachers (N=47) in survey responses were analyzed to gain insight into their meanings. The analysis resulted in four descriptive subcategories, each reflecting different meanings shaping CDT student teachers’ sustainability thinking. In conclusion, a reflective tool for sustainability thinking in teacher education was created within this study.

Tutkimus tarkastelee yläkoulun opettajien (N=487) kyselyssämme ilmaisemiaan ammatillisen tuen tarpeita luokanohjaajana oppilaan tuen ja opiskeluhuollon prosesseissa. Luokanohjaajien (aik. luokanvalvojien) tehtävää on tutkittu vähän, eikä tätä roolia huomioida lainsäädännössä tai perusopetuksen opetus-suunnitelmassa. Luokanohjaajilla on kuitenkin merkittävä osa yläkoululaisten kasvun tukemisessa. Tuen tarpeet analysoimme induktiivisella sisällönanalyysillä. Pääkategorioiksi tunnistimme seuraavat: oppilaskohtaisen tuen antaminen, metatyön tekeminen, luokan ja koulun vuorovaikutuksellisen toimintakulttuurin rakentaminen sekä luokanohjaajuuden kehittäminen. Eniten vastaajat kaipasivat apua oppilaskohtaisen tuen antamisessa kouluun sitoutumiseksi. Metatyö viittaa tutkimuksessamme taustoissa tapahtuvaan, välttämättömään oppilasta tukevaan tärkeään työhön, kuten huoltajien kanssa tehtävään yhteistyöhön, oppilaan tuen verkostojen koordinointiin ja oppilastietojen hallinnointiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että luokanohjaukseen kaivataan perusrakenteita: työaika, palkkaus, materiaalit sekä tehtävän määrittely ja rajaus. Tuloksia voidaan hyödyntää aineenopettajien opettajankoulutuksessa, jotta luokanohjauksen toteutus voisi olla ammattimaista. Myös yhteistyön sujuvuus opiskeluhuollon moniammatillisissa tiimeissä edellyttää sitä, että kaikki osapuolet tuntevat luokan ohjaajan tehtävänkuvan nuorten koulupolun tukijana.

This study examined science capital among Finnish adults ( N = 1572), who responded to 37 survey items assessing science capital. Factor analysis suggested four science capital dimensions: visiting science-related places, science attitudes, science-related self-efficacy, and early support for studying natural sciences. Higher education and higher parental education were linked to higher science capital across all dimensions. Older participants exhibited lower science-related self-efficacy, less early support, and more negative science attitudes than younger respondents. Age and education were stronger predictors of science-related self-efficacy and early encouragement for men than women, and mothers’ education had a weaker effect on science-related self-efficacy for men. The results show that science capital is a multidimensional construct and highlights that younger generations in Finland have had more opportunities to develop their science capital. These findings emphasize the need for early and equitable support to foster positive science attitudes and participation.

The growing expectations and demands for teacher education highlight the need to provide future teachers with more knowledge and to prepare teachers as expert collaborators who can learn from each other. This qualitative case study based on video-recorded reflective assignments investigated how Finnish pre-service special education teachers’ experiences in relational interprofessional work within institutional boundary spaces – the so-called knotworking – contributed to the evolution of their professional agency. The results indicate that interprofessional collaboration during teacher education was challenging and orienting themselves as students was the principal way teachers negotiate their role within boundaries.

Actions to mitigate the spread of the COVID-19 pandemic, such as emergency remote teaching (ERT), affected the lives of school children, their parents, and schooling in spring 2020. Rapid changes in routines due to lockdown and ERT were challenging, especially for many children with special needs (SEN). This article focuses on parents’ perspectives regarding their basic psychological needs, i.e. competence, autonomy, and relatedness, in relation to the schooling of their children with SEN. Questionnaire data consisted of the views of 120 parents who described 179 resources and 151 challenges concerning their basic psychological needs during ERT of their children. Data were analysed following the principles of theoretical categorising. According to the results, parents experienced their pedagogical as well as intra- and interpersonal competence as resources to support the child in ERT. The greatest challenges concerned relatedness between parents and children as well as between parents, school, and other professionals. The study suggests schools and teachers to develop instructions to support teacher–parent interaction and learning of all children to cope with ongoing and future remote and face-to-face teaching for children with SEN.

Artikkelissa tarkastellaan perusopetuksen pandemian ensimmäistä etäopetusjaksoa vanhempien kokemana. Aineisto kerättiin maalis-huhtikuussa 2020 sosiaalisessa mediassa jaetulla kyselyllä. Laadulliseen tutkimukseen valittiin aineistoksi vastaukset, joissa vanhemmat (N=317) kuvailivat voimavarojaan ja huolenaiheitaan etäopetusaikaan liittyen. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavasti hyödyntäen Biesta, Priestley ja Robinsonin (2015) ekologista mallia, jossa toimijuutta jäsennetään kolmella ulottuvuudella: aiemmilla elämänkokemuksilla, koetulla nykyhetkellä ja tulevaisuuden näkymillä. Vanhempien kyvykkyyden tunnetta lastensa etäopetuksen tukijoina vahvistivat koulutus, työkokemus, vanhemmuudesta karttunut asiantuntijuus ja toimivat ihmissuhteet. Toimijuuden kokemusta puolestaan vahvistivat tilaisuudet vaikuttaa arjen uudelleenorganisoimiseen, esimerkiksi etätyön mahdollistamana. Yhteistyö koulun kanssa koettiin usein yksisuuntaisena ja puutteellisena; vanhemmat kokivat toimijuuttaan koskevat odotukset epäselviksi. Tulevaisuutta koskevat huolet olivat harvinaisia vanhempien ajatuksien ollessa enimmäkseen nykyhetkessä ja etäopetusajasta selviämisessä. Tulokset haastavat pohtimaan, kuinka vanhempien aktiivista toimijuutta lastensa koulunkäynnin tukijoina voitaisiin vahvistaa niin kriisitilanteissa kuin normaalissa kouluarjessakin.